Tiedotteet 2015

1.6.2015 12.40

Taajuustalkoot neuvontapalvelussa hetkellisesti ruuhkaa

Olemme vastaanottaneet Taajuustalkoiden neuvontapalveluun runsaasti yhteydenottoja, ja valitettavasti sähköposti- ja puhelinpalvelumme on hetkellisesti ruuhkautunut.

Huomioitavaa on, että Taajuustalkoot vastaa vain 4G:n aiheuttaman häiriön poistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Vastaanotto-ongelman johtuessa muusta kuin 4G-verkon aiheuttamasta häiriöstä, kohdistuvat antenniasentajan toimenpiteistä syntyvät kustannukset kiinteistölle.

Taajuustalkoisiin tulleista yhteydenotoista vain pienessä osassa on kyse 4G:n aiheuttamasta häiriöstä antenni-tv-vastaanotossa.

Tv-vastaanottoon vaikuttavat häiriötekijät

Ongelmat television näkyvyydessä liittyvät usein antennijärjestelmään ja vastaanotettavaan antennisignaaliin. Taajuustalkoot korjaa ainoastaan 4G-verkon rakennustyön aiheuttamat häiriöt. TV-häiriöiden taustalla voi olla monenlaisia ongelmia, kuten esimerkiksi puutteellinen antennijärjestelmä. Myös hetkelliset huoltotyöt voivat aiheuttaa katkoksen tv-lähetyksiin. Huoltotöistä ja akuuteista häiriöistä saa tiedon Digitan karttapalvelusta. 4G-häiriöitä ei esiinny kaapeli- tai satelliittivastaanotossa.

 

Tyypilliset häiriöt omakotitaloissa

TV – vastaanotossa havaituille 4G-häiriöille on tyypillistä, että ongelmat ovat alkaneet selkeästi tiettynä ajankohtana. Lisäksi häiriöt ovat jatkuvia ja osa TV-kanavista on lakannut kokonaan näkymästä. Suurin riski 4G:n aiheuttamiin häiriöihin on talouksissa, joissa:

·         Televisiolähetyksiä katsellaan harava-antennin kautta
·         Antennin yhteydessä käytetään vahvistinta antennisignaalin parantamiseksi
·         Kotitalous sijaitsee TV-aseman näkyvyysalueen reunamilla

4G-verkon rakentaminen on käynnistynyt vuoden 2014 alussa ja edennyt vaiheittain eri alueille. Ennen vuotta 2014 alkaneet häiriöt tv-vastaanotossa johtuvat todennäköisimmin muusta tekijästä kuten esimerkiksi antennijärjestelmästä.

 

Toimintatapa yhteisantennikiinteistöissä ja taloyhtiöissä

Taloyhtiökohteissa yhteisantennijärjestelmän ylläpito ja siihen liittyvät kustannukset ovat yleisesti taloyhtiön vastuulla. Suosittelemmekin, että olette mahdollisen häiriön ilmetessä yhteydessä ensisijaisesti taloyhtiön edustajaan.Mahdollisten antennitöiden käytännön asioiden helpottamiseksi isännöitsijä tai muu taloyhtiön edustaja on paras yhteyshenkilö, mikäli tarvetta on päästä käsiksi esimerkiksi taloyhtiön teknisiin tiloihin tai antenniin.

Mikäli taloyhtiön edustajan tilaama antenniasentaja mittausten jälkeen toteaa häiriön johtuvan 4G-tukiasemista, on suodinasennus tällöin taloyhtiölle maksuton. Asentajan tulee tällöin korvauksen saamiseksi ottaa yhteyttä Taajuustalkoiden puhelinpalveluun.


Huomioitavaa on, että Taajuustalkoot vastaa vain 4G:n aiheuttaman häiriön poistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Vastaanotto-ongelman johtuessa muusta kuin 4G-verkon aiheuttamasta häiriöstä, kohdistuvat antenniasentajan toimenpiteistä syntyvät kustannukset kiinteistölle.

Ongelman selvitys asiantuntijoiden avustuksella

Mikäli omakotitalossa asuessanne haluatte selvittää antennijärjestelmään liittyvän ongelman syitä ja haluatte asiantuntijoiden arvion häiriön aiheuttajasta, suosittelemme soittamaan uudelleen neuvontapalveluumme numeroon 0204117676 (Ark. 8-20). 

Pahoittelemme palvelun ruuhkautumisesta aiheutuvaa haittaa.

 

Taajuustalkoot Neuvontapalvelu


Palaa otsikoihin