rss Tiedotteet 2016

7.10.2016

Digita: Ruotsinkielinen kanava on mahdollista säilyttää itsenäisenä erittäin kustannustehokkaasti

Ylen 20.9.2016 julkistaman tiedotteen mukaan Yle suunnittelee kahden kanavansa eli Yle Teeman ja Yle Femin yhdistämistä kanavapaikalle viisi. Tarkoituksena on, että molemmat kanavat säilyttäisivät itsenäiset brändinsä ja omat sisältönsä, mutta jakaisivat kanavapaikan loppukeväästä 2017 lähtien.

Tiedote 7.10.2016
Digita Oy

Ylen hallintoneuvosto päättää uudistuksesta syksyn 2016 aikana. Hallintoneuvosto käynnisti asiasta ennakkoarvioinnin, johon myös Digita on 7.10.2016 antanut oman lausuntonsa.

”Katsomme, että ruotsinkielisen oman kanavan poistuminen heikentää ruotsin kielen asemaa, suomenruotsalaista kulttuuria ja identiteettiä. Erillisellä kanavalla on myös suuri symboliarvo”, kommentoi Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström Ylen suunnitelmaa.

Puolet suomalaisista katsoo antennitelevision sisältöjä, ja se on ainoa verkko, joka tavoittaa kaikki suomalaiset. ”Ylen vahvuus on neljässä valtakunnallisessa kanavassa. Perinteistä televisiota katsellaan edelleen yli 3 tuntia päivässä, kun taas Yle Areenaa ja muita internet-pohjaisia tv-palveluita seurataan yhteensä vain 3 minuuttia päivässä eli kyseessä on ainoastaan täydentävä tv:n katselumuoto”, toteaa Weckström . ”Olemme hämmästyneitä, mikäli Yle näkee kanavan lopettamisen ainoana vaihtoehtona, jolloin Ylen julkisen palvelun perustehtävä hämärtyy yhtiön panostaessa internet-palveluihin, jotka eivät ole kaikkien saatavilla yhtäläisin ehdoin”, jatkaa Weckström.  

Digita ehdottaakin Yle Femin säilyttämistä erillisenä kanavana erittäin kustannustehokkaalla tavalla. ”Ratkaisumme perustuu koko Suomen kattavaan kanavaan, jonka lähetysaika olisi esim. klo 17-24, jolloin Yle maksaa vain tuona aikana käytetystä lähetyskapasiteetista. Ehdottamassamme ratkaisussa Yle säästää merkittävästi ja pystyy silti palvelemaan kansalaisia perustehtävänsä mukaisesti”, kertoo Weckström Digitan ehdotuksesta. 

Lisätietoja:

Digita Oy, toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström
p. 0400 564 754, etunimi.sukunimi@digita.fi

Palaa otsikoihin