rss Tiedotteet 2016

13.9.2016 12.30

Digita uudelleenorganisoi toimintaansa uutta kasvua varten

Digita käynnistää 19.9.2016 organisaatiotaan koskevat uudelleenjärjestelyt. Käynnistettävien yt-neuvotteluiden piirissä on yhteensä 95 henkilöä ja yt-neuvotteluiden seurauksena Digitasta vähenee enimmillään 30 henkilöä. Yt-neuvottelut pyritään päättämään marraskuun alussa ja muutokset toteuttamaan mahdollisimman pian.

”Liiketoimintamme toimintaympäristön muututtua meidän on uudelleenorganisoitava ja tehostettava toimintaamme yrityksemme uutta vaihetta varten. Median käyttöön kohdistuva kilpailu on kasvanut voimakkaasti mm. kansainvälisten toimijoiden taholta”, kertoo Digitan liiketoiminnan tilanteesta toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

”Meidän on katsottava eteenpäin tulevaisuuteen ja haettava kasvua uudentyyppisestä liiketoiminnasta, joka hyödyntää Digitan valtakunnallisesti kattavaa ja luotettavaa infrastruktuuria. IoT eli esineiden internet on esimerkki liiketoiminta-alueesta, jota tulemme merkittävästä laajentamaan jatkossa”, sanoo Weckström.

Organisaationsa sopeutustoimista huolimatta Digita tiedostaa jatkossakin roolinsa Suomen ainoan maanlaajuisen lähetysverkon omistajana ja hallinnoijana, joka pystyy välittämään televisio- ja radiopalveluita luotettavasti koko Suomen väestölle. Digita kehittää myös tv-verkkonsa palvelutarjontaa tuomalla internetin ja perinteisen television yhdistävät hybridipalvelut tv-katsojille. Hybridipalvelut mahdollistavat Digitan media-asiakkaille täysin uudentyyppisten mainonnan ratkaisujen hyödyntämisen omassa liiketoiminnassaan.


Median yhteydenotot:

Digita, Juha-Pekka Weckström, toimitusjohtaja, p. 040 056 4754,
juha-pekka.weckstrom@digita.fi



Palaa otsikoihin